Viikki Food Centre, VFC
Viikinkaari 4, FIN-00790 Helsinki, Finland
Sivutoimipaikka:
Mustialankatu 1, FIN-00790 Helsinki, Finland
Sivukartta  |   Tulosta


 

Elintarviketurvallisuus vientituotteeksi 2011-2013

Turvallinen ruoka ei kaikkialla maailmassa ole itsestäänselvyys. Suomessa ruuan turvallisuuteen liittyvä osaaminen on vahvaa. Sen taustalla on koko elintarvikeketjun laadunhallinta ja jäljitettävyys. Suomalainen osaaminen onkin herättänyt kiinnostusta eri puolilla maailmaa, ja osaamistamme voidaan hyödyntää myös kaupallisesti. Tämä oivallus on myös Elintarviketurvallisuus vientituotteeksi 2011–2013 -hankkeen taustalla.

Mitä hankkeella tavoitellaan?

Elintarviketurvallisuus vientituotteeksi –hanke vahvistaa suomalaisen elintarviketurvallisuusosaamisen kaupallista hyödyntämistä kansainvälisillä markkinoilla.

 

Hanke kokoaa yhteen elintarviketurvallisuusalalla toimivat yritykset sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatiot Etelä-Suomen alueelta. Tavoitteena on lisätä osallistujien keskinäistä yhteistyötä, parantaa yritysten ja koulutusorganisaatioiden vientivalmiutta sekä synnyttää uutta kansainvälistä liiketoimintaa.

 

Projektin kohdealueita ovat erityisesti Kiinan ja Venäjän kaltaiset kehittyvät markkinat, joissa elintarviketuotantoa ja alan lainsäädäntöä ollaan uudistamassa. Tämä muutos tarjoaa mahdollisuuden suomalaisen osaamisen viennille.

 

Hankkeen päärahoittaja on Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), ja sen kokonaisbudjetti on 1,2 miljoonaa euroa.

Mitä yrityksenne saa hankkeesta?

Hankkeessa mukana olevat yritykset voivat hyötyä siitä mm. saamalla:

ü  elintarviketurvallisuusalan yritys- ja yhteistyöverkoston

ü  markkinatietoa ja kontakteja kansainvälisillä markkinoilla

ü  tilaisuuden osallistua yhteismarkkinointikampanjaan

ü  mahdollisuuden osallistua kokonaisratkaisujen kehittämiseen ja tarjoamiseen

ü  Kiinan ja Venäjän kieli- ja kulttuurivalmennusta sekä elintarviketurvallisuus-alan sanastot

ü  mahdollisuuden esitellä elintarviketurvallisuusratkaisuja yritysten yhteisessä Food Traceability & Safety Technology Centerissä Vantaan Technopoliksessa

ü  mahdollisuuden osallistua omalla ständillä Suomessa 2013 järjestettävään kansainväliseen Food Traceability & Safety Technology -seminaariin
 

Osa hankkeen aktiviteeteista edellyttää yrityksiltä pientä osallistumismaksua.


Hankepartnerit ja tärkeimmät toimenpiteet

Helsinki Business and Science Park Oy Ltd / Viikki Food Centre

Hankkeen kokonaiskoordinointi, suomalaisen elintarviketurvallisuusosaamisen konseptointi kansainvälisille markkinoille, Food Safety Management Finland -brändin rakentaminen, asiakastarpeiden selvittäminen, markkinointi- ja tutustumismatkan järjestäminen kohdemarkkinoille, kokonaisratkaisujen rakentaminen sekä Itämeren alueen yhteistyö: www.hbsp.net

 

 


 
Vantaan Innovaatioinstituutti Oy

Kansainvälistymisvalmennus, kansainväliset seminaarimatkat, yhteismarkkinointiaineiston tuottaminen, Food Traceability and Safety Technology –seminaari 2013: www.vantaainnovation.fi

 

 

 

 
Helsingin yliopisto / Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Elintarviketurvallisuuskoulutuksen tuotteistaminen vientiin, ulkomaisten yhteistyökumppanien kartoittaminen, Kiinan ja Venäjän kielten ja kulttuurien työpajat sekä elintarviketurvallisuusalan sanastot: www.helsinki.fi/palmenia


Metropolia AMK

Uuden Food Traceability & Safety Technology Centerin rakentaminen ja toiminnan käynnistäminen Vantaalla. Showroom kokoaa yhteen elintarviketurvallisuuden teknologiaratkaisuja tarjoavien yritysten tuotteita ja esittelee teknologioiden hyödyntämistä raaka-ainelähteiltä toimitusketjun eri vaiheiden läpi kotitalouksiin ja kuluttajalle saakka: www.metropolia.fi
 
Turun yliopisto / Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus

Kotimaisten elintarviketurvallisuusalan yritysten verkottaminen ja kuvaaminen ”Food Safety Expertise in Finland” -yrityskatalogissa. Kansainväliseen elintarvikelainsäädäntöön liittyvän koulutuspalvelun rakentaminen ja tuotteistaminen vientiin. Uusien tutkimuslähtöisten tuotteiden tai palveluiden tunnistaminen ja kaupallistaminen elintarviketurvallisuuden alalla: http://fff.utu.fi

 

Lisätietoa:

 

Projektipäällikkö Antti Isokangas

antti.isokangas@hbsp.net

040 761 6699

 

www.foodsafetyexpertise.fi